Easy up tapetin asennus

Boråstapeterin ohje Easy up tapetien asennukseen

EasyUp on non-woven-tapetti, mikä tarkoittaa, että liima levitetään suoraan seinään ja tapetti kiinnitetään sen jälkeen. Saumat ovat kauniit, sillä vuodat asetetaan reunat vastakkain eikä päällekkäin.

EasyUp osoittaa myös, että olet valinnut erittäin hyvin kulutusta ja käyttöä kestävää laatua, joka pitää muotonsa ja jolla on helppo tapetoida.

Mittaa ensimmäinen tapettivuota

Kuten kaikkien rakennustöiden kanssa, esivalmistelut ovat tärkeitä. Tasoita ja hio seinä tarvittaessa, jotta sinun ei tarvitse huolehtia vioista myöhemmin.

Aloita kulmasta, johon katse ensimmäisenä kohdistuu huoneessa. Tapetoi ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan. Tällä tavoin pienet virheet esimerkiksi kuvioiden kohdistuksessa eivät näy. On tärkeää saada ensimmäinen vuota suoraan.

"Käytä siksi aina vatupassia ja piirrä pystysuora viiva noin 53 senttimetrin, eli tavanomaisen vuodan leveyden, päähän kulmasta. Käytä sitä ensimmäisen vuodan kohdistamiseen."

Levitä liimaa katto- ja lattialistojen viereen

Kun käytät EasyUp-tapettia, liima levitetään suoraan seinälle ja tapetti asetellaan seinälle sen jälkeen.

Levitä ensin liimaa katto- ja lattialistojen viereen pensselillä. Jos liimaa joutuu listoihin, sen voi pyyhkiä helposti pois kostealla liinalla, kun vuota on paikallaan.

Levitä liima seinään telalla

Levitä liima seinään telalla. Pyri levittämään liima tasaiseksi kerrokseksi koko seinäpinnalle reunoja unohtamatta.

Levitä yhdellä kertaa liimaa noin 1,5 vuodan verran, niin sinun ei tarvitse mittailla ja tuhrata liiman kanssa, kun edellinen vuota on seinällä. Jos huomaat, että liimaa ei ole jossakin kohdassa, voit nostaa tapettia ja levittää kohtaan lisää liimaa. Vuotaa voi usein sovitella paikalleen melko pitkään sen jälkeen, kun se on asetettu seinälle.

"Helppo konsti tarkistaa, onko seinällä tarpeeksi liimaa, on vetää seinälle sormella S-kirjaimen muotoinen kuvio koko seinän korkeudelta. Jos piirtämäsi kuvio näkyy selvästi alhaalta ylös, seinällä on juuri sopivasti liimaa."

Kiinnitä ensimmäinen tapettivuota ja silota vuota

Aseta tapettirulla pidikkeeseen tai kaukaloon lattialle, tai jos lattia on puhdas rullan voi asettaa myös suoraan lattialle.

Vedä ensimmäinen vuota kattoa kohti ja kiinnitä ylhäältä kevyesti. Tarkista suoruus piirtämäsi linjan avulla tai vatupassilla. Paina tapetin yläosa tiukasti kiinni ja leikkaa kattolistan vierestä.

Paina loppuvuota kiinni tapetointityökalulla keskeltä ylös, alas ja viimeiseksi reunoille. Pyyhi tapetointityökalusta mahdolliset liimajäämät vuotien välillä, jottei tapettiin joudu liimaa.

"Tapettityökalu auttaa tasoittamaan mahdolliset ilmakuplat tapetista."

Kohdista kuvio

Kiinnitä seuraava vuota seinälle ja siltota vuota seinään. Kohdista kuviot tarpeen vaatiessa huolellisesti ensimmäiseen vuotaan. Tapettirullan etiketissä on tietoa kuviokohdistuksesta.

"Pidä työkalut käden ulottuvilla, sillä se helpottaa työtä."

Katkaise tapetti alhaalta ja poista liimajäämät

Paina reunat seinään ja leikkaa tapetti jalkalistan vierestä tapettiveitsellä. Käytä terävää veistä ja vaihda terä usein, niin saat siistit reunat. Muista, että tapettiveitsen terissä on neljä puolta.

Pyyhi ylimääräinen liima tapetista kostealla sienellä. Tapettimme kestävät hyvin pyyhkimistä. Voit käyttää runsaasti vettä, tapetti kestää kyllä sen. Pyyhi liima jokaisen vuodan jälkeen.

"Tapettimme ovat pestäviä, mikä tarkoittaa, että liiman voi pyyhkiä pois kostealla sienellä tapetoinnin aikana.


HUOM!

EasyUp-tapetit on valmistettu kosteutta läpäisevästä non-woven-materiaalista. Tapetoinnissa syntyneet kosteusläiskät häviävät tapetin kuivuttua (tavallisesti 24 tunnin kuluessa). Huolehdi koko sen ajan hyvästä tuuletuksesta.

Lataa Tapetointiohje Boråstapetit

Lataa Tapetointiohje Sandberg


Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 27.4.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Turun Tapetti ja Matto Oy / Perinnetapetit
Orikedonkatu 2
20380 Turku

0400789280
info@perinnetapetit.fi
perinnetapetit.fi
0141928-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6), jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, mobiilimaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. Mikäli tulee kysyttävää maskupalvelusta, heidän asiakaspalvelu auttaa:

    Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Checkoutin maksuehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Perinnetapetit yleiset ehdot.

      Tilaus- ja maksuvahvistus

      Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

      Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

      Turun Tapetti ja Matto Oy / Perinnetapetit
      Orikedonkatu 2
      20380 Turku

      0400789280
      info@perinnetapetit.fi
      perinnetapetit.fi
      0141928-4

      Toimitustavat ja -kulut

      Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

      Toimitusaika

      Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

      Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

      Palautusehdot

      Peruuttamisoikeus

      Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

      Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

      Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä. Asiakas maksaa palautusrahdin itse

      Peruuttamisen vaikutukset

      Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

      Asiakas maksaa palautusrahdin itse. Asiakkaan omien mittojen mukaan tehdyillä tai leikatuilla matoilla ei ole palautusoikeutta. Tämä koskee kaikkia mm rullasta poikki leikattuja käytävä, sisal, mellon, kura- termo- ja neulehuopa ja kokolattiamattoja.

      Ylimääräisiksi jääneitä tapettirullia emme hyvitä. Ota yhteyttä niin autamme tarvittaessa menekin laskennassa.

      Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön ja muuttumaton. Tapettirullien läpinäkyviä muovikelmuja ei saa avata. Värisävyt tulee tarkastaa ennen avaamista. Tarkista tuote päälisin puolin heti vaikka et heti asentasikaan tuotetta. Tapetit tulee tarkistaa myös vuotien leikkausvaiheessa valmistusvirheiden varalta. Tapetoitaessa tapettia seinään, hyväksytään samalla tapetin laatu ja oikeellisuus.

      Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

      Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

      Lunastamaton paketti

      Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

      Ongelmatilanteet

      Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

      Pidätämme oikeuden peruuttaa tilaus, mikäli verkkokaupassamme on ollut selkeä virhe hintatiedoissa (esim. tuotteen hinta on merkitty huomattavasti alhaisemmaksi tai korkeammaksi tai jos hinnaksi on merkitty 0 €). Edellä mainituissa tapauksissa olemme viipymättä yhteydessä sinuun ja kerromme virheellisestä hinnasta