Vinkkejä tapetointiin


Paperitapetoinnin Vinkkejä


MALLI- JA PAINOSNUMERO


Tapettirullan alareunaan on merkitty malli- ja painosnumero (esim. 68631, painos 40). Rullan mitta
11,2 m tai 10,05 m, kohdistustieto (tasa- tai vuorokohdistus), sekä kuviosovituksen mitta (esim. 44
cm). Eri painosten välillä saattaa olla pieniä värivaihteluita, sillä kunkin painoerän värit sekoitetaan
käsityönä. Siksi on syytä varmistaa, että tapettirullat ovat samaa painoerää.

POHJATYÖT


Tapetoitavan seinäpinnan on oltava mahdollisimman tasainen ja tasavärinen. Erityisesti pienet
kohoumat näkyvät paperitapetin läpi yllättävän selvästi, samoin kuin pinnan epätasainen tai tumma
väritys. Tapetin voi hyvin asentaa vanhan paperitapetin päälle, mutta alle jäävän tapetin
saumakohdat kannattaa hioa tasaiseksi. Mahdolliset repeämät paikataan esim. revityillä
paperisuikaleilla. Hyvä vaihtoehto on myös tapetoida seinä ensin alus- eli makulatuuritapetilla.
Vahvasti muovipintainen tai kohokuvioinen tapetti täytyy poistaa ennen tapetointia - näiden päällä
ei paperitapetti pysy.
Irrota tarvittaessa listat ja sähkörasioiden kannet. Varmista, että sähköt on kytketty pois huoneiston
sulaketaulusta. Sähkörasioiden johdot on hyvä teipata mahdollisimman litteäksi ennen työn
aloittamista (HUOM! Muista sähköturvallisuus, ole yhteydessä ammattilaiseen, jos olet epävarma).
Uusi kipsilevyseinä tasoitetaan huolellisesti – paras lopputulos saadaan ylitasoituksella. Seinä on
myös syytä pohjamaalata ennen tapetointia. Tämä helpottaa paitsi asennustyötä, myös tapetin
poistoa aikanaan. Pohjamaali voi olla esim. himmeää sisustusmaalia. Huokoinen kuitulevy on hyvä
liisteröidä kauttaaltaan ennen tapetointia. Muussa tapauksessa levy saattaa tapetointivaiheessa
imeä tapetin liisterin itseensä, eikä tapetti kiinnity kunnolla. Levyjen saumakohtiin liisteröidään
paperinauhaa tai paperisuikaleita repeilyn estämiseksi. Tasaisempi, vaalea pohja syntyy
makulatuuritapetin avulla. Huokoisen kuitulevyn voi myös päällystää pinkopahvilla. Pinkopahville
tapetoitaessa paperitapetin ei anneta vettyä, vaan se kiinnitetään heti liisterin levittämisen jälkeen.
Näin tehdään siksi, että tapetin ja pinkopahvin täytyy kastua ja kuivua samassa tahdissa. Pinkopahvi
kupruilee liisterin vaikutuksesta, mutta kiristyy kyllä kuivuessaan takaisin paikoilleen. Maalattu
lastulevyseinä on hyvä tasoittaa ennen tapetointia tasoitetapetilla tai makulatuuritapetilla.
Saumakohdat täytyy ylittää lasikuituvahvisteisella saumanauhalla tai tukevalla paperinauhalla, sillä
lastulevyt elävät voimakkaasti ilmankosteuden vaihteluissa. Maalatut kiviseinät täytyy pohjamaalata
tai hioa himmeiksi. Pehmeämpi, huokoinen tapetointialusta syntyy makulatuuritapetilla. Liisteriin
kannattaa sekoittaa hieman PVA-liimaa pysyvyyden varmistamiseksi.

T A P E T O I N T I V I N K I T

2/3
Tapettivuodat asennetaan puskusaumalla, eli reunat tiiviisti vastakkain. Joskus saumakohtiin
muodostuu pienen pieniä rakoja, vaikka tapetointityö olisi tehty huolellisesti. Tämän voi ennakoida
maalaamalla seinään tapetin pohjavärin sävyiset raidat niihin kohtiin, joihin tapettivuotien väliset
saumat tulevat osumaan. Toinen vaihtoehto on käyttää pientä limisaumaa, jossa seuraava
tapettivuota asennetaan aina 1-2 mm edellisen päälle. Erityisesti pinkopahville asennettaessa
suosittelemme limisauman käyttöä. Lisäohjeita voit katsoa esim.


http://www.tuuma.net/artikkelit/tapettiasiat-tapetilla.pdf .

TAPETOINTIJÄRJESTYS


Tapetointi on syytä aloittaa oviseinältä, ikkunan vierustalta tai jostain muusta huomaamattomasta
paikasta. Nurkat ylitetään kokonaisilla tapettivuodilla. Toinen vaihtoehto on halkaista tapettivuota
pitkittäin ennen liisteröintiä siten, että vuota jatkuu 2-3 cm nurkan yli. Tapetointia jatketaan vuodan
toisella puolikkaalla. Nurkan tekemisessä voi varovasti käyttää apuna tukevaa pahvinpalaa. Jos
huone tapetoidaan kauttaaltaan, täytyy viimeinen tapettivuota usein leikata muita kapeammaksi.
Tällainen kohta kannattaa suunnitella näkymättömään paikkaan, oven päälle tai kiinteän kalusteen
viereen. Limisaumaa käytettäessä myös tapetoinnin suunnalla on merkitystä. Ikkunasta poispäin
tapetoitaessa vuodat asetetaan siten, että seuraava vuota tulee aina edellisen päälle. Tällöin tapetin
paperinvärinen reuna saattaa korostua häiritsevästi. Näin on erityisesti, jos valittu tapettimalli on
hyvin tumma. Ikkunaan päin tapetoitaessa saumakohdan pieneen harjanteeseen saattaa puolestaan
muodostua varjo. Tapetointisuunta täytyy siksi valita huone- ja mallikohtaisesti.
Mallistossamme on myös muutamia reunallisia tapettimalleja. Näistä malleista toinen reunaosa
leikataan pois ennen tapetointia. Vuodat tapetoidaan limisaumalla siten, että leikkaamaton reuna
jää aina seuraavan tapettivuodan alle.

KUVIOSOVITUS


Tapetin kuviot sovitetaan joko tasa- tai vuorosovituksella. Vuotia vierekkäin tarkasteltaessa
tasakohdistuksessa kuvio jatkuu aina samasta kohdasta, vuorosovituksessa kuvio jatkuu puolikkaan
kuviokorkeuden verran alempana tai ylempänä. Tämä täytyy huomioida tapettia leikattaessa. Katso
aina ennen tapetin leikkaamista, että kuvio jatkuu oikeasta kohdasta.

APULINJA


Pystysuoran apulinjan voit merkitä seinään vatupassin tai luotilangan avulla. Tämä viiva kannattaa
merkitä seinään esim. lyijykynällä, jolloin saat kohdistettua ensimmäisen tapettivuodan ilman
apuvälineitä. Suora on hyvä piirtää välillä uudestaan tapetoinnin edetessä, erityisesti ikkuna- ja
oviaukkojen, nurkkien jälkeen. Perinnekohteissa tapettia ei aina ole mahdollista asentaa
luotisuoraan, tällöin vertailukohtana voi käyttää vaikkapa ikkuna- tai oviaukkojen pystylinjoja.

TAPETIN LEIKKAAMINEN


Tapettivuodan leikkaaminen onnistuu parhaiten terävällä mattoveitsellä tai erityisellä
tapettileikkurilla. Apuna voit käyttää pitkää viivoitinta tai suorakulmaa. Tapetointipöytä helpottaa
asennustyötä, mutta tarkoitukseen soveltuu hyvin myös riittävän pitkä, tukeva pahvialusta.

LIISTERI JA LIISTERIN LEVITYS


Sekoita liisterijauhe veteen valmistajan ohjeiden mukaisesti. Käytä vain paperitapetille sopivaa
liisteriä (esim. metyyliselluloosaliisteri, perunajauholiisteri tai vehnäjauholiisteri). Liisterin oikea
koostumus muistuttaa paksuhkoa kiisseliä. Tapettivuodan reunat liisteröidään huolellisesti, mutta
ohuelti. Parhaiten reunojen liisteröinti onnistuu, kun liisteri levitetään keskeltä reunoille
suuntautuvin vedoin, hieman vuodan reunojen yli. Tällöin tapetointipöytä tai -alusta puhdistetaan
huolellisesti liisterijäämistä aina ennen seuraavan vuodan leikkaamista. Liisteröityä vuotaa voi myös
katsoa viistosti valoa vasten, jolloin liisteröimättömät kohdat näkyvät selvästi. Sopiva määrä liisteriä
löytyy kokeilemalla, minkä vuoksi tapetointia voi olla hyvä harjoitella ensin johonkin
huomaamattomaan kohtaan.

LIISTERÖIDYN TAPETIN KÄSITTELY


Liisteröity tapetti on haurasta, minkä vuoksi sitä on käsiteltävä varovasti ja rauhallisesti. Käsittelyn
helpottamiseksi tapettivuota voidaan taittaa alaosastaan n. 1/3 siten, että liisteripuolet ovat
vastakkain. Taitos avataan, kun vuota on kiinnitetty yläosastaan seinälle.
Jos kuvioiden kohdistaminen ei onnistunut kerralla, voi tapettia välittömästi kiinnittämisen jälkeen
liu’uttaa varovasti seinäpintaa pitkin oikealle paikalleen. Liu’uttaminen tapahtuu molemmilla käsillä
varovasti vetäen, vain muutamia millimetrejä kerrallaan.

TAPETTIHARJA


Paperitapetti täytyy aina kiinnittää tarkoitukseen valmistetulla tapettiharjalla, ei koskaan muovi- tai
metallilastalla. Varmista aina ennen uuden vuodan kiinnittämistä, että tapettiharja on puhdas eikä
siihen ole vahingossa sotkeutunut liisteriä.

TAPETOINTI OVI- JA IKKUNA-AUKKOJEN KOHDALLA


Kun saavut ikkuna- tai oviaukon kohdalle, älä leikkaa tapettia aukon muotoon, vaan liisteröi
kokonainen vuota ja tapetoi suoraan aukon yli. On tärkeää liisteröidä myös ”tyhjän päälle” jäävä
osa, jotta tapetti kiristyy kuivuessaan tasaisesti. Yli menevä osa leikataan mattoveitsellä, kun liisteri
on täysin kuivaa. Mittaa seuraavaksi aukkojen ylä- ja alapuolelle tarvittavien vuotien pituudet, ja
kiinnitä tavalliseen tapaan. Myös irrotettujen sähkörasioiden kohdat ylitapetoidaan, ja tarvittavat
reiät leikataan mattoveitsellä jälkikäteen. Oikean leikkauskohdan voi merkitä tapettiin
mattoveitsellä tai pienellä kynämerkinnällä. Leikkaa aukot vasta kun liisteri on täysin kuivaa.

Tutustu Pinkopahviin

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 27.4.2020 alkaen.

Verkkokauppa

Turun Tapetti ja Matto Oy / Perinnetapetit
Orikedonkatu 2
20380 Turku

0400789280
info@perinnetapetit.fi
perinnetapetit.fi
0141928-4

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6), jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, mobiilimaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. Mikäli tulee kysyttävää maskupalvelusta, heidän asiakaspalvelu auttaa:

    Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Checkoutin maksuehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Perinnetapetit yleiset ehdot.

      Lokakuun alussa 05.10 Checkout Finland poistuu ja tilalle tulee Paytrail

      Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

      Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
      Innova 2
      Lutakonaukio 7
      40100 Jyväskylä

      www.paytrail.com

      Tilaus- ja maksuvahvistus

      Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

      Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

      Turun Tapetti ja Matto Oy / Perinnetapetit
      Orikedonkatu 2
      20380 Turku

      0400789280
      info@perinnetapetit.fi
      perinnetapetit.fi
      0141928-4

      Toimitustavat ja -kulut

      Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

      Toimitusaika

      Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

      Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

      Palautusehdot

      Peruuttamisoikeus

      Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

      Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

      Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä. Asiakas maksaa palautusrahdin itse

      Peruuttamisen vaikutukset

      Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

      Asiakas maksaa palautusrahdin itse. 

      Asiakkaan omien mittojen mukaan tehdyillä tai leikatuilla matoilla ei ole palautusoikeutta. Tämä koskee kaikkia mm Kaikkia mittamattoja jotka leikkaamme ja valmistamme räätälöitynä mittatilaustyönä asikkaalle. Näitä mattoja ovat mm käytävä, sisal, mellon, kura- termo- ja neulehuopa ja kokolattiamatot.

      Ylimääräisiksi jääneitä tapettirullia emme hyvitä. Ota yhteyttä niin autamme tarvittaessa menekin laskennassa.

      Palautettavan tuotteen tulee olla käyttämätön ja muuttumaton. Tapettirullien läpinäkyviä muovikelmuja ei saa avata. Värisävyt tulee tarkastaa ennen avaamista. Tarkista tuote päälisin puolin heti vaikka et heti asentaisikaan tuotetta. Tapetit tulee tarkistaa myös vuotien leikkausvaiheessa valmistusvirheiden varalta. Tapetoitaessa tapettia seinään, hyväksytään samalla tapetin laatu ja oikeellisuus.

      Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

      Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

      Lunastamaton paketti

      Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

      Ongelmatilanteet

      Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

      Pidätämme oikeuden peruuttaa tilaus, mikäli verkkokaupassamme on ollut selkeä virhe hintatiedoissa (esim. tuotteen hinta on merkitty huomattavasti alhaisemmaksi tai korkeammaksi tai jos hinnaksi on merkitty 0 €). Edellä mainituissa tapauksissa olemme viipymättä yhteydessä sinuun ja kerromme virheellisestä hinnasta